Jääkiekkoa Hartwall Areenalla

... Ennen kuin alan kertomaan mitään muuta, aion tarkentaa otsikkoani; katsomassa ei pelaamassa! Ihan vain selvyyden vuoksi, ettei kukaan luule, että nyt on akka seonnut ja alkanut pelaamaan jääkiekkoa. Ehei, hyvä että pysyn pystyssä luistimien päällä.

Ja itse asiaan. Viime viikolla sähköpostiini pompahti mukava viesti, olin voittanut eräässä kilpailussa Suomi-Venäjä matsiin liput Hartwall Areenalle. Mietittyäni ehkä sekunnin kenen kanssa lähteä, päätin kysyä äitiä mukaan. Veepee kun ei ole niin kiinnostunut jääkiekosta. Ja kuten olen aiemmin saattanut mainita, äiti lähtee mukaan mihin vaan. Ja taas äiti oli valmis lähtemään.

Aamulla auto startattiin Seinäjoelta kohti Helsinkiä. Perillä oltiin hyvissä ajoin ennenkuin ovet avattiin. Autossa piti pukea pelipaita päälle, jotta kukaan ei vahingossakaan erehtyisi meitä venäläisiksi.

Ja huh huh, kun sinne katsomoon pääsi. Mikä näkymä! Olin jotenkin luullut, että eihän siellä voi mitään nähdä, mutta näkyihän sieltä vaikka tosiaan meidän paikat oli yläkatsomossa. Suosittelen kuitenkin korkean paikan kammosta kärsiviä ihmisiä hankkimaan lippunsa alakatsomosta.

Hyvin näkyy!

Jonkin aikaa sai kyllä odotella ennen pelin alkua. Ja kun peli alkoi oli se fiilis jotain ihan erilaista kuin telkkarista töllätessä ottelua. Nyt ymmärrän ne itkevät naamat mm-kisojen aikana!!!

Erätauolla meille esiintyi Anna Abreu ja JVG.

Ja mikä parasta: Suomi voitti Venäjän 2-1, hurraa!!!

Olin ensimmäistä kertaa Hartwall Areenalla ja sinne on helppo löytää autolla. Parkkihalleissa oli vielä hyvin tilaa vaikka peliä oli kuuleman mukaan katsomassa hieman vajaa 12 000 tyyppiä. Miinusta täytyy antaa, kun missään ei ollut kunnon opasteita. Ensikertalaiselle tuntui hieman sekavalta koko järjestely. Älä myöskään raahaa mukanasi juomapulloa sisälle vaikka se sisältäisikin vain alkoholitonta ja olisi avaamaton, se otetaan pois turvatarkastuksen yhteydessä. Areenalla ei tarvitse pelätä kuolevansa nälkään, ruokapaikkoja on paljon, tietty myös katsojia on paljon ja osaan paikoista kerkisi syntyä jonoakin kiitettävä määrä. Vaikka Areena oli lähes loppuunmyyty, tapahtui asiat hyvin nopeasti. Nopeassa ajassa pääsi sisälle jonottamasta ja samoin parkkihalliin ja takaisin kohti kotimatkaa.




Kommentit

Tallinnan hotellimatkat - Ikaalisten Matkatoimisto

Suositut tekstit