Naantali 14.-15.6.2014

Hih, voitin muutama viikko sitten Me Naisten lukijakilpailusta yöpymisen Naantalin kylpylässä kahdelle hengelle Standard Deluxe-huoneistossa kuohuviinitervehdyksineen. Niinpä me tuon ukkosen kanssa laitettiin kimpsut ja kampsut kasaan ja perjantaina jo ajeltiin Alajärvelle, mun vanhempien luokse, jonne jätettiin meidän karvakorvat hoitoon.

Lauantai aamuna herättiin pirteinä päivän koitoksiin ja lähdettiin ajelemaan kohti Naantalia. Kahden aikaan iltapäivällä hurautettiin meidän Pinjalla (jostain syystä olemme nimenneet automme Pinjaksi) Naantalin kylpylän pihaan. Emme olleet syöttäneet navigaattoriin tarkkaa osoitetta, mutta paikka oli todella helppo löytää sijaintinsa ja hyvien opasteiden vuoksi. Hotellin pihassa jo hieman kuuntelimme Pinjan outoja ääniä, mutta luulin meidän olevan jälleen kerran neuroottisia vain. Tuo auto on saanut meidät ihan skitsoiksi, jos kuuluu pieni napsahdus, olemme varmoja, että taas päästään rahoista eroon ja Pinja saa uusia osia. Tai jos jokin auto liikenteessä haisee pahalta, ensimmäisenä epäilemme omaa autoa :D... Tosiaan tällä kertaa emme olleet neuroottisia, nimittäin Pinja pääsi korjattavaksi Seinäjoelle takaisin päästyämme. Huoh...

Kerroin jo aikaisemmin, että meillä oli Standard Deluxe-huoneisto, joka kuulemma oli juuri viime syksynä uusittu ja respan mies kehui huonetta maasta taivaisiin. Jep jep... Pettymys oli aika suuri huoneeseen päästyämme. Missä oli deluxe? En minä vaan löytänyt. Ja siitä uusimisesta en nähnyt merkkiäkään. Jatkossa en luota mihinkään missä lukee deluxe, tämä huone sai meidät pettymään ja Prahassakin hotellin nimessä oli Deluxe ja siitä oli luksukset kuulkaa kaukana :D

Kaikesta huolimatta, meitä odotti kylmä kuohari ja herkullisen näköiset suklaat.

Nämä saivat vielä toistaiseksi jäädä, koska päätimme suunnata Naantalin vanhaankaupunkiin. Tännekin löysimme ihan vahingossa ja ensi yrittämällä. Löysimme autolle parkin ja Veepeen hakiessa parkkilippua, ei kone toiminut ja alkoi satamaan vettäkin, vaikka oli aurinko nätisti paistanut taivaalta aiemmin. Päätimme, että lähdetään vähän ajelemaan ja palataan jonkin ajan päästä takaisin, josko sade lakkaisi ja parkkimittarit toimisi. Ajelimme vailla päämäärää, rannikolla on vain mukava ajella, koska maisemat ovat niin erilaisia ja rakastan merta! Rakastan merta, lentokoneita ja laivoja, niitä voisin katsella tuntikausia.

Lopulta ajoimme Turkuun ja siellä seikkailimme Ruissalossa, satamassa, keskustassa ja loppujen lopuksi vähän eksyimme teollisuusalueelle, siinä vaiheessa oli pakko ottaa navigaattori avuksi :D Tässä vaiheessa auto alkoi pitämään hieman lujempaa jännää ääntänsä ja päätimme palata takaisin tukikohtaan, Naantaliin. Sadekin oli sopivasti lakannut Naantalissa.

Kävelimme vanhassakaupungissa, kävimme terassilla yksillä ja nautimme vain olostamme.

Taustalla näkyy Naantalin kirkko. Kirkko oli alunperin Naantalin luostarin kirkko ja on nykyään ainoa luostarista jäljellä oleva rakennus. Tuonne olisimme halunneet mennä tutustumaan, mutta se oli mennyt jo kiinni.

Siinä rakas kaljupääni <3

Ja siinä hänen takkutukkansa.
Aikamme käveltyämme ja katseltuamme alkoi maha kurnimaan siihen malliin, että ruokaa olisi saatava. Menimme Luostarin Oluttupaan pizzalle. Hinta vähän säikäytti aluksi, mutta koskaan en ole yhtä hyvää pizzaa syönyt! Eli jokaisen euron arvoinen oli.


Kivan tunnelmallinen sisältä.
Syötyämme palasimme takaisin hotellille. Uikkarit päälle ja polskimaan! Saimme Veepeen kanssa maittavat naurut minun pukiessa päälle saunatakkia, jonka koko oli vaatimattomat XXL. Olin varmasti koominen näky laahustaessani ylisuuri saunatakki päälläni hotellin käytävillä, ei se pelkästään ollut kuin lähes kaksi kertaa käännetty ympärilleni, mutta kun se oli varmaan puoli metriä liian pitkäkin :D

Kylpylän allasosasto oli mielestäni parhaat päivänsä jo nähnyt. Aika lattea esitys. Hyvä juttu oli kuitenkin ulkouima-allas. Siellä viihdyimme suurimman osan ajasta. Aurinko paistoi mukavasti kasvoille ja fiilis oli hyvä muutenkin, siihen asti kunnes joku noin 10-vuotias poika sukelteli altaassa ja vahingossa (todennäköisesti) sukelsi altani ja mennessään potkaisi todella kovaa nilkkaani, joten te vanhemmat: voitteko opettaa ne Villenne ja Minttunne tavoille uimahalleissa ja kylpylöissä?! Sanoohan nyt jokaisen aikuisen järki, että ei sukellella, vai mitä? Ja se järki voisi sanoa niille lapsillenne saman. Ei se lapsi ymmärrä, että sukeltaminen on kiellettyä ja saattaa aiheuttaa vahinkoa. Onneksi nilkkani ovat terästä, enkä ole 80-vuotias luukadosta kärsivä muori, jolla olisi nilkka napsahtanut poikki tuosta potkusta. (Okei, kerrottakoon että uskon 80-vuotiaan muorin nilkan olevan paremmassa kunnossa kuin omani :D) Aikamme lilluttua altailla, palasimme takaisin huoneeseen. Illan päätimme käymällä terassilla yksillä.

Aamulla pakkasimme taas tavarat ja ennen lähtöä kävimme aamiaisella, joka oli loistava! Kattava ja maukas. Ongelmaa hieman aiheutti aamupalalla pöydän löytäminen. Ei kannata jättää yhdeksään asti aamupalalle tuloaan, koska paikkoja oli heikosti jäljellä. Vatsalaukut äärimmilleen tankattuina lähdimme pois aamupalasalista ja kävimme myymälässä ostamassa äitille kiitoslahjan koirien hoidosta. Kylpylästä tulikin hieman mieleen laiva, jotenkin samannäköistä ja paljon erilaisia aktiviteettejä.

Paluumatkalla kävimme morjestamassa Tampereella hyvää ystävääni Tuulaa. Harmi, kun aikataulumme ei mätsänneet ollenkaan ja näkeminen jäi lyhyehköksi. Nukuin sikeästi aina Alavudelle asti, kunnes heräsin yhtäkkiä ja päätin, että reissu ei ole vielä tässä, vaan suuntaamme vielä Keskiselle ostoksille. Mukaan tarttui muutama toppi, sisustusesineitä, muumimuki- ja lautanen ja Veepeelle jotain vaatetta ja musiikkia. Tyytyväisinä ostoksiin pääsimme lopulta suuntaamaan Alajärvelle.

Reissu oli oikeastaan mukava, vanhassakaupungissa olisi ollut paljon nähtävää, mutta aikataulumme oli vähän huono. Naantali yllätti positiivisesti! :)

Kommentit

  1. Nyt vasta luin tään... on näyttänyt bloggeri että et oo päivittäny! On se hyvä ku muutkin on yhtä vainoharhaisia auton suhteen.:D Pinja! Se on osuva nimi teidän autolle. Naantali on kyl ihana paikka tekis mieli lähtee tuonne olut tuvalle pitsalle. Kuinkahon äkkiä me kyllästyttäisiin noiden laivojen ja lentsikoiden katselemiseen jos niitä aina nähtäisiin?!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakostahan tässä tulee vainoharhaiseksi auton suhteen :D Ei mereen, laivoihin ja lentokoneisiin voi kyllästyä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tallinnan hotellimatkat - Ikaalisten Matkatoimisto

Suositut tekstit