Päivän hyvä teko

Tässä joulun ajassa on jotain ihmeellistä taikaa, koska se saa haluamaan toisille hyvää, normaalia enemmän. Tämän joulun hyvät teot aloitin laittamalla lahjoja köyhille lapsille Moldovaan ja Romaniaan. Ja voi sitä onnenmäärää, kun ajatteli kuinka se pieni lapsi tulee iloiseksi saatuaan joululahjan!
Tänään aamulla huomasin isosiskoni saaneen kummilapsen kaukaa Afrikasta, suloisen pienen tytön. Tämän innoittamana päätin hankkia kummilapsen,  jonka elämää voisin muuttaa, ainakin jollain tavalla. Olen jo aiemmin vertaillut eri tahoja mistä kummilapsen voisi hankkia ja olen vaihdellut mielipiteeni vähän väliä, nyt kuitenkin tänä aamuna se selvisi ilman suurempia mietintöjä ja päädyin SOS-Lapsikylää tukemaan ryhtymällä kummiksi. Kummiksi ryhtymällä olisi saanut valita maanosan, maan, sukupuolen ja iän. Itse päädyin valitsemaan sen, jolla tarve on suurin. Lahjoitettava summa alkoi 25 eurosta per kuukausi, itse valitsemaansa summaan. Tuolla summalla lapselle annetaan vanhempi, koti, sisarukset ja kylä. Meille se on pieni summa, mutta tuolle lapselle se on tulevaisuus.

Nettisivuilla kerrottiin, että kummilasta on mahdollisuus mennä katsomaan, se vasta jännää olisikin! Toivottavasti siihen tulisi tilaisuus joskus. Olisi mielenkiintoista nähdä miten me voimme auttaa toisia ja varmasti se antaisi ajattelun aihetta omaankin elämään. Sitä kun tulee liian helposti valitettua pienistä asioista, asioista joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Mieti kuinka monesta eri asiasta olet valittanut tänään. Oliko huono sää? Liian iso otsa? Kassajonot liian pitkiä? Jauhelihakastike ei onnistunut? Ja mieti nyt: onko näillä asioilla OIKEASTI mitään merkitystä?

Voisiko yksi maailman hylätyistä lapsista olla tärkeä juuri Sinulle?  http://vimeo.com/93977761

Kummiksi voit ryhtyä osoitteessa https://www.sos-lapsikyla.fi/kummius-ja-lahjoittaminen/tue-kansainvalista-tyota/ryhdy-kummiksi/

Toivon, että sinä siellä ruudun toisella puolen päätät myös ryhtyä kummiksi :)

Hyvää joulua!


Kommentit

Tallinnan hotellimatkat - Ikaalisten Matkatoimisto

Suositut tekstit