VOITA ARMANIN MAAILMA -KIRJA

Sain teidän iloksenne arvottavaksi Docendolta Armanin maailma -kirjan!
"Mulla on valtava seikkailunhalu, mä olen aina halunnut kokea asioita." Arman Alizad on äärimmäisyyksien mies. Hän tutustuu taistelulajeihin, niiden legendaarisiin suurmestareihin ja kamppailee heitä vastaan. Arman liittyy brasilialaiseen rikollisjengiin, Arman on pullonkerääjänä Kamputsean slummeissa, Arman juo Gangesin saastunutta vettä ja saa suolistotulehduksen, joka melkein tappaa hänet Himalajalla. Arman ei pelkää mitään. Armanin kiinnostavan tarinan kirjasi ylös Kauko Röyhkä. "Jos et tee mitään, unelma on pelkkä toivomus. Luovuttaminen tappaa enemmän unelmia kuin epäonnistuminen." Arman kertoo kirjassaan tarinansa, lapsuudestaan Iranissa, nuoruudestaan Helsingin skeittari- ja breakdanceporukoissa, opiskelustaan räätälimestariksi ja päätymisestään rajoja huimasti rikkovaksi tv-tähdeksi. Arman Alizad palkittiin Kultainen Venla -gaalassa vuoden 2013 parhaana televisioesiintyjänä ja Arman ja viimeinen ristiretki parhaana reality-ohjelmana. Kill Arman sekä Arman ja viimeinen ristiretki -sarjat on myyty yhteensä yli sataan maahan. Sosiaalisessa mediassa Armanilla on lähes 200 000 seuraajaa. 

Osallistuminen tapahtuu seuraavanlaisesti:

* Liity Facebookissa Pieni tyttö maailmalla sivun tykkääjäksi, saat yhden arvan
* Liity blogin lukijaksi, saat yhden arvan
* Kommentoimalla tätä postausta, saat yhden arvan
* Tekemällä kaikki nämä kolme yllämainittua, saat yhteensä kolme arpaa

Osallistumisaika on 12.4.2015 klo 23.59 saakka, jonka jälkeen suoritan arvonnan ja ilmoitan voittajalle.

Muistathan jättää sähköpostisi kommentoinnin yhteydessä!

Kommentit

  1. Mukana kolmella arvalla!

    Hieno kirjapalkinto.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  2. mukana kolmella arvalla :D palvi.niemi@kotikone.fi

    VastaaPoista
  3. Mukana kolmella arvalla.
    Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta.
    kaarina.kangastupa@japo.fi

    VastaaPoista
  4. Kolmella mukana, niin hieno kirjapalkinto!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana kaikilla kolmella arvalla!
    Armanin kirja ois kyllä tervetullut. :)
    katamaria83(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Toivon saavani kirjan.
    tuija.muhonen@gmail.com

    VastaaPoista
  7. 3 arpaa.
    laurakaissalo@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla mukana :)
    krisu.sposti(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  9. Mukana kolmella arvalla =) Hieno palkinto.
    toffeelampi@gmail.com

    VastaaPoista
  10. jaa
    harri.palsanen@luukku.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tallinnan hotellimatkat - Ikaalisten Matkatoimisto

Suositut tekstit